GURU 1/2010
![]() |
Finanssialan Keskusliiton varatoimitusjohtajan Esko Kivisaaren mukaan Suomen eläkejärjestelmän uskottavuutta on koeteltu viime aikoina. Suomalaista eläkejärjestelmää on riepoteltu viime aikoina monelta eri taholta. On epäilty kansantalouden kykyä huolehtia nykyisen eläketurvan rahoituksesta. |
![]() |
Rahoitusmarkkinoiden toimimattomuuteen liittynyt kriisi on ohi, jäljellä on kuitenkin suhdannekriisi kasvavine työttömyyslukuineen, eikä paluuta kriisiä edeltäneeseen aikaan ole, toimitusjohtaja Timo Löyttyniemi VER:sta kertoo. |

Valtion Eläkerahasto on sijoitusorganisaatio. Eläkerahaston avulla valtio varautuu tulevaisuudessa maksettavien, valtion eläkejärjestelmän piirissä olevien työntekijöiden eläkkeiden rahoitukseen ja pyrkii tasaamaan eri vuosiensa eläkemenoja. Valtion Eläkerahasto saa varansa eläkemaksuista ja sijoitustoiminnan tuotoista.